Strange indeed...

Nyt kun olen kertonut “harrastuksestani”, voisin kertoa ketkä ovat niitä julkimoita, jotka minua kiinnostavat. Se, että kerron tämän teille kaikille, saattaa olla ehkä vielä nolompaa kuin itse ”harrastuksesta” kertominen. Kaikki meidän ryhmäläiset tulevat varmasti tämän kurssin jälkeen tuntemaan minut paremmin, mutta eipä se niin paha asia varmaankaan ole. :)

Oli miten oli, seurailen pääasiassa David ja Victoria Beckhamia. Muistaakseni koko ”harrastukseni” alkoikin heistä, koska olen muutenkin Beckham-fani ja minulla on kaksi elämänkertaa heistä. Olen alkanut seuraamaan hieman jalkapalloakin vain sen takia, että David pelaa. Lisäksi minulla on heille oma vihko, johon kerään vain heistä haastatteluja ja juoruja. Kyseinen vihko alkaa Davidin ja Victorian häistä, joita vietettiin vuonna 1999. Olen hyvin tyytyväinen siihen, että olin säästänyt sen artikkelin, koska mielestäni se oli hieno ”aloitus” viholle. Heidän häidensä jälkeen vihossa on melko suuri harppaus, koska käytin enemmän aikaa muiden vihkojen kokoamiseen. Jossain vaiheessa löysin vanhasta Suosikki-lehdestä laajemman artikkelin Davidin ja Victorian elämästä ennen lapsia.

Vuonna 2004 puhuttiin heidän avioliiton rakoilevan, koska Davidilla epäiltiin olevan suhde toiseen naiseen. He kuitenkin pääsivät siitä yli ja uusivat häävalansa Marokossa samana vuonna. Vihossa on myös paljon artikkeleja ajasta, jolloin Victoria odotti heidän kolmatta lastaan, Cruzia ja siitä, kuinka tämän uskottiin vahvistavan heidän avioliittoaan entisestään.

Siinä oli teille hieman tietoa herra ja rouva Beckhamin elämästä. Jatkossa tulen myös kertomaan muista julkimoista.

Outoa?

Ajattelin nyt sitten pitkän miettimisen jälkeen kirjoittaa omasta "harrastuksestani" (käytin heittomerkkejä, koska en oikein tiedä voiko tätä kutsua harrastukseksi), joka on ehkä yksi oudoimmista. Hetken kesti miettiä, että kehtaako tätä edes myöntää. Eli kyseessä on siis juorujen kerääminen. Kerään kaikista mahdollisista aikakauslehdistä ja joskus jopa internetistäkin juoruja julkimoista ja leikkaan ja liimaan niitä vihkoihin. En tietenkään ihan kaikista maailman julkimoista, vain niistä, jotka kiinnostavat minua.
Olen saanut kuulla kavereiltani niin paljon, siitä kuinka tässä ei ole mitään järkeä. Osa teistäkin saattaa ajatella, että eikö minulla ole muuta tekemistä. Olen kyllä itsekin ehkä välillä sitä mieltä, mutta olen harrastanut sitä niin kauan, ettei enää pysty lopettamaan. "Harrastukseni" alkoi ehkä joskus vuonna 2000 tai 2001. Eli vihkoja on tullut kertymään useampikin. Aina välillä on hauska katsella vanhoja vihkoja ja tutkia mitkä juorut ovat pitäneet paikkansa ja mitkä eivät. Tässä tällä erää teille miettimistä ja tarina aiheesta tulee vielä jatkumaan, mikäli kiinnostaa.

Oma viestijäkuvani

Esiintyminen on minulle oikeastaan ongelma. En pidä siitä ollenkaan. Esityksiä pidettäessä, huoneen eteen astuessa ja nähdessä kaikki kuuntelijat katsovan ja kuuntelevan vain minua, tunnen kuinka pikkuhiljaa jähmetyn paikalleni. Siinä tilanteessa on vaikea saada sanaakaan suusta ja haluaisi vain juosta huoneesta pois sanomatta yhtään mitään. Jännittäminen ei kohdallani ole oikea sana kuvaamaan olotilaani vaan se tuntuu paljon pahemmalta. Huomaan käteni tärisevän, sydämen hakkaavan ja saatan jopa punastuakin. Esiintymistä ei kuitenkaan pääse karkuun vaan se on hyvin todennäköisesti koettava montakin kertaa.
Kokemukseni esiintymisestä ei ole niinkään laaja. Koulussa esiintymisen lisäksi olen pitänyt pari puhetta pienissä sukujuhlissakin. Tilanne ei kuitenkaan eroa mielestäni mitenkään. Esiintyminen kuin esiintyminen aina se jännittää. Parantamista esiintymisessä on mielestäni ainakin katsekontakti yleisöön. Usein tuntuu, ettei esitykseni ole tarpeeksi hyvä ja siksi en pysty katsomaan ketään silmiin. Välillä on myös kiinnitettävä huomiota siihen, että puhun selvästi. Kun menen aivan lukkoon, saatan puhua epäselvästikin.
Ryhmässä olen hyvinkin hiljainen. Pysyttelen mieluummin taustalla ja kuuntelen toisten mielipiteitä, mutta jos mieleeni sattuu jotain niin voin sen kyllä sanoakin. Ryhmässä, jossa on ihmisiä jotka tunnen hyvinkin, saatan innostua keskustelemaan paljonkin. Se riippuu ihan vaan siitä kuinka rento pystyn olemaan ryhmän seurassa. Kirjoittajana en mielestäni ole kovinkaan hyvä. Saatan miettiä liikaa mitä kirjoittaa ja se aiheuttaa sen, ettei tekstiä synny niinkään helposti. Siksi helpoimmin tulee kirjoitettua omista tunteistaan. Siinä ei tarvitse miettiä hirveästi eikä kukaan voi sanoa etten ole kirjoittanut oikein. Voin vaan kirjoittaa mitä mieleeni sattuu. Vaikeaa on kuitenkin saada kirjoitettua itse tekstiä, koska kaikki vaikuttaa niin paljon selvemmältä päässä kuin kirjoitettuna tekstinä. Välillä tekstistä ei saa sellaista kuvaa, mitä olen mielessäni kuvitellut. Minulle on hankalaa on kirjoittaa pakon alla. Kun mikään ei painosta kirjoittamaan, tekstiä syntyy paljon helpommin. Kirjoittamiseni ohjauksesta on paljon aikaa, etten oikein muista mitään, mitä ohjausta olen saanut.